Tähän aikaan vuodesta tuomioita tipahtelee melkein päivittäin sähköpostiini. Se on palkitsevaa. Joskus tuomioon on tyytyväinen, joskus ei, mutta ainakin asian käsittely on saavuttanut tietynlaisen lakipisteensä, ja jutusta on jäänyt jotain käsin kosketeltavaa, tuomio. Asia on saanut raamit, joita sitten sovitellaan tulevaisuuteen.
Tuomion saaminen rikosasiassa on asianomistajalle tie eteenpäin elämässä. Uskallan esittää, että vasta tuomion saamisesta alkaa asianomistajan aito parantumisprosessi rikoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Tänään sain tälle usein lupaamalleni väitteelle vahvistuksen eräältä asianomistajalta, joka kirjoitteli minulle palautetta tuomion tipahtamisen jälkeen.
”En tiedä miten voisin sinua riittävästi kiittää. Olemassaolosi, rauhallisuutesi, hauskuutesi ja kannattelusi ovat olleet niin, niin tärkeä osa tätä kulunutta vuotta. Enkä tiedä missä olisin ilman niitä. Olet työssäsi niin taitava. Sekä tarinoiden parissa, että kohtaamisessa. Kiitos, että kohtasit minut.
Minulla on ollut oikeudenkäyntipäivästä lähtien aivan erilainen olo. Tätä jo ennustitkin ja olit oikeassa. Niinkuin siinä lopuksi totesinkin, olen kiitollinen että asia sai päätöksensä. Ja huomasin myös todella selkeästi, että yhteiskunta oli minun puolellani ja suojeli oikeuksiani jälkikäteen, vaikka itse teko tapahtuikin. Koko koneisto: hätäkeskus, polisipartio, tutkija, HUS ensiapu, lääkärinlausunto, syyttäjä. Ja koko tämän matkan sinä Mia.”
Toivottavasti päämieheni sanat tuovat toivoa rikosprosessin asianomistajan aseman aiheuttamien tunteiden kanssa kamppaileville ihmisille.
Sanomattakin on selvää, että asianajajan työ on todella palkitsevaa. Sen palkinto on ihmisten eteenpäin auttamisessa, myötäelämisessä ihmisen vakavassa asiassa niin juridisin instrumentein, kuin ihmisenä, sekä asioiden ratkeamisessa, pyörien eteenpäin pyörimisessä ja niiden pyörittämisessä, oikeuden toteutumisessa. Ei kahta päivää samanlaista, ystävät!
Mia
