No, lapseksi luulemani tyttö osoittautui juuri ja juuri täysi-ikäiseksi, mutta lapsi hän silti minulle on. Hurmaava tyttö kerrassaan, kävi ilmi. Oli ollut ulkoilemassa ystävien kanssa, kadottanut kaverinsa, jolla tytön kännykkä ja takki ja eksynyt keskustasta Itä-Helsinkiin kylmänä alkukesäisenä yönä pelkkä minihame päällään. Kuuden aikaan aamulla hän oli kylmissään soitellut ovikelloamme ja unelias lapseni oli päästänyt sen kummempaa miettimättä tytön sisään. Meillä on melkoisen avoimet ovet lapsille ja nuorille 24/7 – tosin yleensä kotonamme pörräävät teinit tunnetaan entuudestaan. Tyttö oli löytänyt tiensä lapseni makuuhuoneeseen, josta hänet pari tuntia myöhemmin ihmeissämme löysimme.
Helsingin Sanomat oli ensimmäinen media, joka soitteli perään. Helsingin Sanomien toimittaja Alste oli ihana ja vaikuttunut tapahtumasta ja halusi tavata henkilökohtaisesti kuvaajan kanssa. Sittemmin annoimme tytön kanssa vielä kolme haastattelua lisää, hän nimettömänä, minä omalla nimelläni. Tytön mielestä tämä oli tärkeää, jotta ihmiset saavat tietää, mitä voi tapahtua, jos lähdet harkitsemattomasti kaupungille bileiltaan, kadotat kaverit ja lähdet tuntemattoman mukaan.
Rikosasioissa, etenkin seksuaalirikoksissa avustavana asianajajana tytön löytäessäni pyörivät mielessäni pitkään kaikki ne jutut, joissa ei käynyt näin hyvin ja kaikki karmivat skenaariot, joiden pariin tämä nuori neito olisi voinut päätyä aamuyön tunteina. Todella toivon, että moni nuori luki jutun ja pitää sen seurauksena aina vähän parempaa huolta kaveristaan yhteisen illanvieton aikana.
”Kaikkien pitäisi huolehtia kaikista. Jokainen tarvitsee joskus elämässään apua. Jos kukaan ei auta silloin kun olet heikoimmillasi, se vie uskon elämään.”
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011301591.html
